Kesäteatterissa Populäärimusiikkia Vittulajänkältä – Ristiina on vähän kuin Pajala, miettii ohjaaja
Mikael Niemen romaaniin perustuva Populäärimusiikkia Vittulajänkältä kertoo nuorten poikien tarinan.
Ristiinan nuorisoseuran vuosi 2023 on Jani Lastuniemen, joka ohjaa Lumikit-esityksen lisäksi myös kesäteatterin.
Kesäteatterissa nähdään Mikael Niemen romaaniin perustuva Populäärimusiikkia Vittulajänkältä.
– Tehdään ensin naisten tarina ja sitten nuorten miesten tarina, Lastuniemi sanoo.
– Populäärimusiikkia Vittulajänkältä oli alkujaan Janin heitto viime kesänä. Itse tykkään siitä, että kun kesäteatterissa tehdään joku vuosi hyvä tulos, niin välillä voidaan kokeilla jotain vähän erilaistakin. Voimme saada katsomoon taas vähän erilaisia ihmisiä kuin normaalisti meillä käy, sanoo Ristiinan nuorisoseuran puheenjohtaja ja viime kesän esityksen Maailman pihamaat käsikirjoittanut Tanja Puustinen-Kiljunen.
Populäärimusiikkia Vittulanjänkältä kertoo nuorten poikien, Matin ja Niilan, tarinan.
– Ristiinahan on vähän kuin Pajala siinä tarinassa. Jokainen nuori haluaa pikkupaikkakunnalta pois, se on luonnollinen reaktio. Sitten voi palata, jos lapsuus kotipaikalla on ollut hyvä, Lastuniemi pohtii.
Hän kertoo, että ajatus juuri tästä näytelmästä syntyi viime kesänä Linnankorvalla, eli niin sanotussa montussa.
– Itselleni oli vähän shokki, että näytelmässä kaikki biisit olivat niin suomenkielisiä. Aloin miettiä, miten huikeaa olisi, kun 18-vuotiaan julmalla energialla siellä soisi Born to Be Wild.
Näytelmän roolitus on vielä kesken, mutta sitä on lähdetty hakemaan yhdessä mahdollisen musiikkiohjaajan kanssa.
– Tarinassahan on koulubändi, niin olisi helpompi, jos esiintyjillä olisi valmiiksi osaamista, Lastuniemi sanoo.
Elina Alanne