Katja Antonoff haluaa kehittää Yöveden ateljeekotia – koko perhe muutti tuon oivalluksen vuoksi Hyvinkäältä Mikkeliin


Yöveden ateljeekoti on taideteos, joka muuttuu koko ajan.

 

Yöveden ateljeekoti toimii entisessä Himalansaaren koulussa. Katja Antonoffilla on paljon suunnitelmia paikan kehittämiseksi. Vanhassa rakennuksessa ja sen pihapiirissä riittää myös aina tekemistä.

 

Mahdollisuuksia. Niitä kuvataiteilija ja yrittäjä Katja Antonoff näkee Yöveden ateljeekodissa, jonka toimintaa hän on pyörittänyt vuodesta 2018 saakka.

– Vuosi sitten kunnolla oivalsin, että tämä on se juttu, jota haluan kehittää, Antonoff kertoo.

Hänen vanhempansa aloittivat taiteeseen liittyvän kurssitoiminnan entisessä Himalansaaren koulussa 1990-luvulla. Katja vietti paikassa kaikki kesänsä, joten se on hänelle tärkeä.

– Minä koen, että tämä koko paikka ja talo on kokonaisvaltainen taideteos.

Runsas vuosi sitten Antonoff oivalsi myös, että hänen perheensä voi muuttaa lähemmäs Himalansaarta.

– Minulla on kolme teini-ikäistä lasta ja olin aina ajatellut, että emme voi muuttaa Hyvinkäältä ennen kuin he muuttavat omilleen. Mutta kun aloin miettiä Mikkeliin muuttoa, niin hekin olivat, että miksipä ei.

Nyt perhe asuu Mikkelissä ja Antonoff kulkee lähes päivittäin työskentelemään Himalansaaressa.

– Ihan tänne en halunnut muuttaa lasten takia. Kaikki aika olisi sitten mennyt heitä kuskatessa.

 

Tänä kesänä Yöveden ateljeekodissa järjestetään sekä akvarellikursseja että erilaisia kirjoituskursseja.

– Olen itse maalannut akvarelleja noin 30 vuotta, joten niillä kursseilla ohjaan itse. Meillä on useita kurssilaisia, jotka tulevat joka vuosi uudelleen. Mutta kurssit sopivat kaikille vasta-alkajista kokeneisiin. Aina oppii uutta ja tärkeä osa kokonaisuutta on myös yhdessäolo.

Antonoffille tärkeää on myös luoda elämyksellinen kokonaisuus.

– Tykkään siitä, että koko tunnelma on mietitty.

Kirjoittajakursseja on tänä vuonna useita. Antonoff kertoo, että kurssikokonaisuus syntyy usein niin, että ohjaavat ehdottavat itse, että järjestettäisiinkö tällaista.

 

Yöveden ateljeekoti on toiminut jo vuosia mutta Antonoff haluaa tuoda sen yhä paremmin myös paikallisten tietoon. 10. kesäkuuta talossa on avoimet ovet, jolloin kuka vain voi mennä tutustumaan paikkaan.

– Haluaisin, että paikalliset ja kesäasukkaat voivat kertoa ja olla ylpeitä, että meillä Ristiinassa ja Himalansaaressa on tällainen paikka. Täällä voisi järjestää myös yhdessä juttuja. Paikka on historiallinen, ja on hienoa tuoda tänne myös uutta elämää, Antonoff miettii talon puutarhassa, jossa omenapuut kukkivat kesän alussa.

Sisällä talossa on sekä Katjan että hänen sukulaistensa ja useiden muiden taiteilijoiden teoksia, jota voi käydä katsomassa avoimissa ovissa tai muulloinkin etukäteen sopimalla. Kurssien lisäksi majoitustilaa vuokrataan myös matkailijoille. Tälle kesälle Yöveden ateljeekoti, Uhkua ja Tuukkalan tila ovat myös suunnitelleet oman pyörämatkailukokonaisuuden.

Vanhassa rakennuksessa ja sen pihapiirissä riittää aina tekemistä. Antonoff ja hänen miehensä ovat remontoineet aittoja sekä sisätiloja. Sisälle on rakennettu esimerkiksi lisää yhden hengen huoneita yöpyjille.

Ateljeekodin pyörittämisen lisäksi Antonoff on edelleen kuvataiteilija. Kesällä hänen taidettaan on esillä Hyvinkäällä.

– Nyt on keskityttävä muutama viikko taulujen maalaamiseen. Pari kuukautta olen maalannut kattoja ja seiniä, hän naurahtaa.

Elina Alanne

 

Yöveden ateljeekoti sijaitsee osoitteessa Himalansaarentie 553. Kursseista lisää www.yovedenateljeekoti.net. Avoimet ovet la 10.6. kello 10–14.