Saunaunelma elää edelleen – Vastaa kyselyyn, kuinka käyttäisit julkista saunaa Ristiinassa!
Hönkä kysyy mielipiteitä saunan käytöstä.
Kivet liikkuvat vauhdilla Pökkäänlahden rannassa, kun Höngän aktiivit kohentavat kotalaavun ympäristöä.
Lähelle venesatamaa rakennetun kotalaavun luo on pian tulossa myös kesäkukkia piristämään miljöötä. Kotalaavun rakensivat yhteistyössä Mikkelin kaupunki, Ristiinan aluejohtokunta ja Ristiinan kehittämisyhdistys Hönkä ry. Ylläpidosta vastaa Hönkä.
– Mietimme kaupungin kanssa parhaillaan, millaista puustoa ja pensaita istutamme tänne vehreyttä lisäämään. Kesäkukkien hankinnassa on mukana Käräjämiehen puutarha ja K-Rauta Ristiina, kertoo ja kiittää Kimmo Hänninen Höngän hallituksesta.
Kesän aikana kaupunki asentaa laavun rantaan laiturin. Virallista uimapaikkaa siihen ei tule, mutta laiturilta voi onkia tai miksei omalla vastuulla pulahtaakin.
Laavu on ollut jo aktiivisessa käytössä. Höngän puheenjohtaja Kirsi Olkkonen toivoo, että paikat pysyvät jatkossakin hyvässä kunnossa.
– Vähän liian kovia tulia on joku pitänyt. Muistettaisiin, että ei laiteta liikaa puita, Olkkonen toteaa katsellen tummunutta huuvaa.
Kovimpia tulia hönkäläiset haluavat edelleen kokea Ristiinassa julkisessa saunassa. Jo muutaman vuoden valmisteltua hanketta ei siis ole hylätty vaan sitä valmistellaan edelleen.
– Saunaprojektin laajuus on vielä kysymysmerkki. Ja se, että toteutammeko välivaiheessa kevyemmän ratkaisun ennen varsinaista saunaa, Olkkonen sanoo.
Hönkäläiset ovat selvittäneet saunahanketta tutustuen saunaseuroihin ja saunoihin eri puolilla Suomea. Kuluja ja kustannuksia on myös laskettu. Seuraava vaihe on selvittää, onko saunalle edelleen Ristiinassa kiinnostusta ja millaisia summia käyttäjät olisivat löylyistä valmiita maksamaan.
– Useinhan menee niin, että niin kauan kun ei ole hintoja, niin on kiinnostusta. Siksi on tärkeää selvittää, onko saunan käytöstä kiinnostusta maksaa, toteaa Seppo Rantalainen Höngän hallituksesta.
Mielipiteitään saunasta voi kertoa hönkäläisten laatimassa kyselyssä. Kyselyyn voi vastata tästä.
Olkkosen, Hännisen ja Rantalaisen lisäksi Höngän hallitukseen kuuluvat Marjo Särkkä, Sami Hilonen, Pasi Parviainen ja Harri Hyyryläinen. Varajäseninä ovat Aki Karjalainen, Miia Koppi ja Minna Urpilainen. Heille kaikille voi kertoa ideoita Ristiinan kehittämiseksi.
Elina Alanne