Ristiinan Reko-rengas pyörii edelleen – toiminta kaipaa asiakkaita monilla paikkakunnilla


Ristiinan Reko pyörii kesällä kahden viikon välein.

 

Hietalan luomutilan emäntä Tanja Kyckling möi toukokuussa 2021 tuotteita Seppo Toivoselle ja Leena Karolle. Arkistokuva.

 

Moni Reko-rengas on ollut viime aikoina hieman taannehtivassa tilassa.

Ristiinan Rekoa luotsaava Hanna Lokonen toteaa, että taantumusta on ollut nähtävissä yleisemmin.

– Esimerkiksi Mäntyharjussa toiminta hiipui paljon. Osansa on varmasti yleisellä taloustilanteella. Näillä seuduilla vaikuttaa myös, että ihmiset olivat korona-aikaan monta kesää mökeillä. Viime kesänä mökkiläisten määrä kuitenkin jo väheni, kun pääsi muuallekin, Lokonen kertoo.

Vapaa-ajanasukkaat ovat Rekoissa iso asiakaskunta, koska toiminta on heille usein Etelä-Suomesta tuttua. Reko-renkaissa kuluttajat tilaavat ja ostavat ruokaa suoraan tuottajilta. Tilaukset tehdään ennakkoon Facebookissa. Lokonen harmittelee, että Rekojen notkahduksen vuoksi Ristiinassa kehitetty Satoja-nettipalvelu ei lähtenyt lentoon.

Uuden kesän kynnyksellä Lokonen uskoo kuitenkin edelleen toimintaan ja kysyntään.

– Toisaaltahan ihmisten kuluttajatietoisuus on viime vuosina lisääntynyt. Se on vain huono kierre Rekossa, jos ei ole ostajia, niin sitten tuottajatkin jäävät pois.

Ristiinan Reko pyörii kesällä kahden viikon välein. Mukaan on nyt saatu myös uusia tuottajia.

– Kananmunia on kysytty paljon, kun Kuvalan tila jäi tulipalon jälkeen pois. Nyt saatiin Mäntyharjusta mukaan Huurreoksan tila. Lisäksi meillä on uusi mylläri, joka myy viljatuotteita ja hänellä oli jo myös taimia myynnissä.

Lokonen kertoo, että hänellä on koko ajan silmät auki, että mukaan saisi lisääkin uusia tuottajia.

– Rekossahan voi myydä kuka vaan! Ristiinassa esimerkiksi Päivi Engberg on jo pitkään leiponut karjalanpiirakoita ja muita leivonnaisia. Jostain Rekosta bongasin, että nuorten porukka oli tehnyt vastoja ja möi niitä. Siinä olisi jollekin hyvä bisnesidea, Lokonen vinkkaa.

Seuraava jako Ristiinassa on 15. kesäkuuta. Juhannusviikolla on ylimääräinen kauppapäivä keskiviikkona 21.6.

Elina Alanne

 

Näin Reko-rengas toimii

Reko Ristiina löytyy Facebookista.

Suljettuun ryhmään pitää pyrkiä itse.

Ennen Reko-jakopäivää tuottajat avaavat ryhmässä oman tarjontansa, hinnat ja maksutavat.

Tuottajat kertovat Facebook-ryhmässä myös perusasiat omasta toiminnastaan.

Ostajat tilaavat haluamansa tuotteet ja sitoutuvat lunastamaan tuotteet sovittuna ajankohtana.

Ostaja voi itse päättää, milloin osallistuu, eli jokaisella kerralla ei tarvitse tilata.

Tuottaja on itse vastuussa kaikista viranomaisvelvoitteista, hygieniasäädöksistä, veroista ja maksuista.

Reko-nimi tulee sanoista Rejäl konsumtion – Reilua kuluttamista.

Ryhmät toimivat vapaaehtoisvoimin.