Ristiinan hyvinvointiasema lakkautusuhan alla – hyvinvointialue esitteli suunnitelman palveluiden uudistamisesta


Palveluiden uudistamisesta voi nyt kuka tahansa kertoa mielipiteensä Eloisan nettisivun kautta. 

 

Ristiinaan jäisi jatkossa mahdollisesti joitain palveluita mutta nykyisen kaltainen hyvinvointiasema lakkaisi.

 

Etelä-Savon hyvinvointialue ehdottaa laajoja leikkauksia perusterveydenhuollon palveluverkkoon. Yksi menettäjistä olisi Ristiina, jonka hyvinvointiasema loppuisi. Laajan palvelutarjonnan sote-keskus palvelisi Etelä-Savossa Mikkelissä, Savonlinnassa ja Pieksämäellä. Lisäksi sote-asemat jäisivät Mäntyharjuun, Juvalle, Kangasniemelle ja Puumalaan.

Muilla paikkakunnilla voisi toimia sote-piste, jossa alueen palvelutarpeesta riippuen annettaisiin sairaanhoitajan, sosiaalityöntekijän, palvelukoordinaattorin ja lääkärin palveluja. Toinen vaihtoehto on, että pienemmissä kunnissa tai paikkakunnilla ei olisi myöskään sote-pistettä vaan liikkuvat palvelut.

Eloisa esitteli palvelujen uudistamisen suunnitelmaansa medioille keskiviikkona. Hyvinvointialuejohtaja Santeri Seppälä korostaa, että mitään ei ole päätetty vaan nyt asioista toivotaan lausuntoja ja uusia avauksia.

Eloisan terveyspalvelujen johtaja Kimmo Kuosmanen kertoo, että sote-piste voi jatkaa paikkakunnilla osana muuta Eloisan palveluntarjontaa.

– Malli voi olla, että liikkuva palvelu, kuten sairaanhoitaja ja psykiatrinen sairaanhoitaja käy viikoittain paikkakunnalla.

Myös Seppälä korostaa, että mahdollinen hyvinvointiaseman loppuminen ei monella Etelä-Savon paikkakunnalla tarkoita sitä, että mitään Eloisan palvelua ei jäisi paikkakunnalle.

– Meillä on paljon toimintaa, kuten palvelukeskuksia ja kotihoitoa alueilla. Palveluita yhdistetään näihin yksiköihin, Seppälä sanoo.

Kuosmanen sanoo, että esimerkiksi laboratoriopalveluita pitää arvioida yhteistyössä palvelun tuottajan, eli Islabin kanssa.

Suunnitelmassa mainitaan myös vähennyksiä ensihoitoyksiköistä. Ristiinassa toimii 24/7 ensihoitoyksikkö. Kuosmanen toteaa, että ehdotuksia siitä, mistä ensihoitoyksikköjä vähennettäisiin, ei ole tehty.

– Tämähän on pitkälti myös arvokeskustelu. Kaikki ymmärtää, että mahdolliset yksiköiden vähentämiset nostavat myös riskitasoa, Kuosmanen sanoo.

Seppälä korostaa, että ensihoitoyksiköt eivät useinkaan ole niin sanotuilla omilla paikkakunnillaan kuin vuoroa vaihdettaessa.

– Kuntakohtaisuus ensihoitoyksiköissä on poistunut jo kauan sitten. Nykyään katsotaan kokonaisresurssia. Esimerkiksi Ristiinan yksikkö voi olla koko vuoron siirtokuljetuksella Helsingissä. Kenttäjohtaja siirtää yksiköitä koko ajan alueella tarpeen mukaan, Seppälä muistuttaa.

 

Aluevaltuutetut ovat tarkastelleet palvelusuunnitelmaa tiistaina. Nyt virkajohdon valmistelusta syntyneet alustavat linjaukset vaihtoehtoineen lähtevät laajalle lausunto- ja kuulemiskierrokselle, jonka jälkeen aluehallitus valmistelee esityksen valtuustolle syyskuussa. Eloisan valtuusto tekee päätöksen palvelujen tuotantosuunnitelmasta syksyllä.

Suunnitelmaan voi kuka tahansa ottaa nyt kantaa Eloisan nettisivujen kautta.

Hyvinvointialuejohtaja Santeri Seppälä toteaa, että kritiikki on varmasti suurta ja nyt toivotaan keskusteluja ja myös uusia vaihtoehtoisia avauksia.

– Toivomme palautetta ja ideointia, Seppälä toteaa.

Palveluverkon muutosten takana on kaksi suurta syytä. Ensinnäkin hyvinvointialueen talous näyttää tälle vuodelle yli 40 miljoonan alijäämää.

– Valtion rahoitus elää koko ajan, joten ihan luotettavia lukuja on vaikea saada. Mutta lähdemme siitä, että taloutta on sopeutettava tänä vuonna 10 miljoonalla, ensi vuonna 20 miljoonalla ja vuonna 2025 20 miljoonalla. Ja tämänkin jälkeen toimenpiteiden suunnittelua ja toteutusta pitää jatkaa, toteaa konsernipalvelujen johtaja Sami Sipilä.

Toinen iso tarve muutoksiin on huono henkilöstötilanne. Eloisalla on jo nyt voimakas henkilöstöpula, joka Etelä-Savon ikärakenteen takia muuttuu koko ajan hankalammaksi.

– Vaikka meillä olisi rajattomasti rahaa, niin emme todennäköisesti saisi tarpeeksi henkilöstöä. Siksi myös digitaalisten palveluiden kehittäminen on tärkeää, Sipilä sanoo.

Elina Alanne