Löytyykö maaseudun henki?

Saimaan Teatteri etsi tämän kesän tolkuttoman hauskassa näytelmässään maaseutua ja sen henkeä.

Saimaan Teatteri on nimensä mukaisesti Saimaan alueella sijaitsevia seurojentaloja ja vastaavia kiertävä teatteri. Ammattitekijöistä koostuva teatteri on viihdyttänyt Saimaan alueen pienempien pitäjien asukkaita, mökkiläisiä ja satunnaisia matkailijoita jo vuodesta 2014 alkaen.

Tämän vuoden näytelmänä Saimaan Teatterilla on Maaseutua etsimässä. Esityskiertue alkoi kesäkuun lopulla Sulkavalta, ja tätä luettaessa jäljellä on enää kaksi näytöstä, tänään illalla ja huomenna päivällä Juvalla nähtävät esitykset. Ristiinassa Saimaan Teatteri vieraili tutusti Himalansaaren seurojentalo Koivulassa, jossa nähtiin tupaten täyteen myydyt esitykset päivällä ja illalla viime sunnuntaina 16.7. Kaikkiaan kiertue koostui noin 20 esityksestä.

Maaseutua etsimässä oli taattua Saimaan Teatteri -laatua, näytelmän oltua sekä komedia, mutta myös ajatuksia herättävä. Tällä kertaa tosin oltiin ehkä ryhmän tekemisten ”keskiarvoon” verrattuna tavallistakin selkeämmin yksiselitteisesti komedia. Vaikka erilaisia mystisiä ja absurdeja käänteitä näytelmässä riittikin! Näytelmän toteutus sekä näyttelijäntyön, ohjauksen, käsikirjoituksen, musiikin, lavastuksen ja valaistuksen osalta oli jälleen juuri sitä mihin on totuttu, eli huippulaatua.

Esitys oli (tästäkin voisi kai sanoa, että jälleen kerran!) eräänlaista meta-teatteria, kun näytelmä kertoi näytelmän tekemisestä. Matti (Paavo Kääriäinen) toteuttaa suurta visioitaan ”maaseudun kansanteatterista”, ja saakin Karin (Jonnakaisa Risto) sekä Jemin (Pietu Wikström) hurahtamaan omaan utopiaansa Boodi Kabbanin mystisen jänishahmon avulla. Näytelmän teossa mukana oleva ainut oikeasti maalainen, Alma (Janna Räsänen) on porukasta ainut, joka ei vakuutu siitä, että maaseudun henki olisi joku tavoittelemisen arvoinen seikka, tai edes ylipäätään olemassa… Näytelmää kasattaessa (ja maaseudun henkeä etsittäessä) saadaan luonnollisesti sekä näkemykset, talousasiat että henkilösuhteet solmuun, joista revitään lukemattomat hersyvät naurut.

Tekijäryhmään kuuluvat näyttelijät Pietu Wikström ja Paavo Kääriäinen kertovat, että tiivis kiertue elämä on ollut paitsi vaativaa, niin myös valtavan palkitsevaa.

– Jo pelkästään se on tehnyt tämänkertaisesta kiertueesta upean, että näytökset ovat olleet pääsääntöisesti loppuunmyytyjä, ja yleisö on selvästikin tykännyt, jokaisessa Saimaan Teatterin esityksessä vuodesta 2017 saakka ollut Wikström iloitsee.

– Minullehan tämä on ollut ihan unelmapesti. Olen jo pidempään haaveillut, että pääsisin mukaan, ja tälle vuodelle onneksi onnistui! iloitsee vakituisella kiinnityksellä Helsingin kaupunginteatterissa oleva Kääriäinen.

– Minulla oli tänä vuonna vapaampi ohjelma keväällä, ja olen jäämässä vuoden virkavapaalle, niin tämä mahtui ohjelmaan. Kai se on jonkinlainen hulluus, joka vetää teatterin pariin vapaallakin! Kääriäinen nauraa.

Wikström näkee, että Maaseutua etsimässä -näytelmä on monellakin tapaa Saimaan Teatterin ytimessä. Esityksessä vinoillaan (lempeästi) menneen maaseudun hengen perään haikailemisesta sekä yhtälailla perinteisten kansannäytelmien paatoksellisuudelle.

– Ja onhan tässä paljon matkassa myös itseironiaa, olemmehan itse julistaneet tekevämme eräänlaista uuden ajan ”maaseudun kansanteatteria”, jonkalaiselle tässä näytelmässä sitten juuri nauretaan, Wikström pohtii.

Haastattelua sunnuntaina tehtäessä edessä tekijöillä on vielä viisi näytöstä. Sekä Wikström että Kääriäinen myöntävät, että haikeus jo hiipii mieleen.

– Tässä ollaan niin tiivis yhteisö näiden viikkojen ajan. Elämä laivalla ja tämän mahtavan porukan kanssa työskentely on tosi hienoa, näyttelijät pohtivat ja tuumivat, että siitä irrottautuminen reaalimaailmaan ottaa taas aikansa.

Niin, se laivaelämä, kuinka yhteiselo onnistuu kolmen viikon ajan, kun sekä työskennellään, ollaan vapaa-ajat ja vielä asutaankin yhdessä?

– Meillä on ihan selvät pelisäännöt sille, kuinka laivalla esimerkiksi työtehtävät jaetaan. Ja se on sanoitettu heti alusta alkaen, että jokaisella on mahdollisuus ottaa omaa aikaa ja tilaa, jota väistämättä tarvitsee välillä, Kääriäinen kertoo.

Niko Takala