Kosmos lumoaa ja räiskyy energiaa
Kosmos Festival on kolmipäiväinen vaihtoehtomusiikin ja -kulttuurin tapahtuma, joka järjestetään vuosittain Närhilässä, Ristiinassa.
Kosmos on järjestetty kahdeksan kertaa ja tänä vuonna Kosmosta juhlittiin viime viikonloppuna 21.-23. heinäkuuta. Tapahtumaan ottaa osaa vuosittain tuhansia ihmisiä ympäri maailmaa. Jo pelkästään kolmen päivän lippuja myydään festivaaleille 2000 kappaletta. Kosmos onkin Suomen suurin metsäfestival.
Kosmos Festival on yhdysvaltalaiselle, Tampereella asuvalle 34-vuotiaalle Kandace Hawleylle tuttu festivaali. Hän ottaa osaa Kosmokseen kolmatta kertaa. Ensimmäistä kertaa Kosmos Festivalista Hawley kuuli ystävältään. Kosmoksesta erityisen tekee sen ainutlaatuinen kulttuurinsa.
– Tänne ihmiset tulevat pitämään hauskaa, ei somettamaan, sanoo Hawley.
Tänä vuonna hän tarkastelee festivaalia erilaisten lasien läpi. Hän on nimittäin raskaana.
– Tänään tavoitteenani on syödä hyvin, tanssia ja valvoa yli puolen yön, Hawley naurahtaa.
Raskaus on vienyt Hawleylta voimia, eikä hän edellisiltana jaksanut valvoa kovinkaan myöhään. Nyt Hawley istuu penkillä ja luonnostelee vaatteita, joita hän suunnittelee tekevänsä. Hänen miehensä on osallistumassa lähellä olevassa teltassa järjestettävään hengitysharjoitustyöpajaan. Hawley ei ole varma, osallistuuko ensi vuonna Kosmos Festivaaleille.
– Olisi kiva tulla päiväksi tai kahdeksi, jos se onnistuu vauvan kanssa hyvin, sanoo Hawley lopuksi.
Jai Royall on 24-vuotias australialainen, joka on ensimmäistä kertaa Suomessa.
– Olen aina halunnut käydä Suomessa ja kun ystäväni suositteli Kosmosta, ajattelin että nyt olisi hyvä hetki tulla tänne, kertoo Royall.
Royall järjestää Australiassa vaihtoehtokulttuurin ja -musiikin tapahtumia.
– Olen todella onnellinen, että olen täällä. Täällä on todella kaunista. Tosi hienoa nähdä miten Suomessa tehdään ja järjestetään.
Royall kertoo kiinnittävänsä erityisesti huomiota yksityiskohtiin.
– Upeaa saada kuunnella uusia, itselle tuntemattomia artisteja, sanoo Royall.
Ilona Oja on 28-vuotias oululainen. Oja on ensimmäistä kertaa Kosmos Festivalilla.
– Minulla ei olisi tänä vuonna ollut varaa ostaa lippuja, mutta ystäväni kautta sain mahdollisuuden tulla tänne vapaaehtoiseksi, kertoo Oja.
– Täällä on tosi hyvä meininki. Ihmiset hymyilevät ja ovat iloisia. Täällä on todella turvallinen ja hyvä olla! Jonka lisäksi täältä löytyy myös monipuolinen kattaus erilaisia työpajoja ja artisteja.
Tekemistä ja kokemista siis löytyy. Ojalta kiitosta saavat myös onnistuneet kimppakyyti- ja bussijärjestelyt, joiden myötä tapahtumaan on helppo tulla.
Oulussakin järjestetään aktiivisesti vaihtoehtokulttuurin ja -musiikin tapahtumia, muun muassa festivaali Taikasaari.
– Meiltä lähti Oulusta 24-40-vuotiaiden porukka tänne Kosmoksille, kertoo Oja.
Kosmos kiinnostaa monia ihmisiä ja tapahtuman liput myydäänkin usein todella nopeasti.
– Aion tulla tänne myös ensi ja sitä seuraavanakin vuonna! kertoo Oja.
–Tämä on mieletön festivaali, erityisesti illalla pimeällä, kun musiikki soi ja värit valaisevat pimeää, tuntuu kun ei olisikaan täällä!
Vilma Paasonen
ps. samaisena viikonloppuna jytisteltiin Laukaassa John Smith – Rock festival. Takalan Nikon laajan raportin festareilta pääset lukemaan täältä!