Marke Talvi yhdisti kaksi ristiinalaiskirjailijaa – uusi kirjasarja tapahtuu Kettukoskella jossain Mikkelin seudulla
Helena Waris ja Anne Leinonen aloittivat yhteisen cozy crime -romaanisarjan. Ensimmäinen kirja julkaistaan ensi viikolla.
Ristiinalaiskirjailijoilla Helena Wariksella ja Anne Leinosella on tapana tavata säännöllisesti.
– Olemme milloin minkäkin kulttuuripoliittisen epäkohdan äärellä, yleensä meidän pitkän pöydän ääressä, Waris kertoo.
Eräällä näistä tapaamisista Leinonen tuskaili, että juuri nyt hänestä olisi mukavinta kirjoittaa jotain kirjoittajakaverin kanssa. Seuraavana päivänä Waris raivaili pihansa pusikoita ja silloin se iski kuin halolla päähän.
– Yhtäkkiä tajusin, mitä Anne oli sanonut, ja että tehdään me yhdessä! Se tuli kuin annettuna koko idea, Waris kertoo.
Näin syntyi heti siinä puskassa kirjailijoiden toisista nimistä uusi kirjailijanimi Marke Talvi. Syntymään lähti myös kirjailija-toimittaja Auri Tuhkasen hahmo, joka seikkailee kuvitteellisella Kettukoskella. Kun Waris soitti Leinoselle ideansa pikkupaikkakunnalle sijoittuvasta cozy crime -romaanisarjasta, oli Leinonen heti mukana.
– Meillä on molemmilla valtavasti karikatyyreja ja anekdootteja tältä seudulta. Tätä on ollut tosi hauska ideoida, Leinonen kertoo.
Sekä ideoidessa että kirjoittaessa kaksikko kertookin nauraneensa välillä todella paljon.
Silmukoita ja sutinaa Kettukoskella julkaistaan maanantaina 21. elokuuta äänikirjana ja e-kirjana. Se löytyy useista äänikirjapalveluista. Sen genreksi kuvaillaan humoristinen cozy crime.
– Tässä on myös romantiikkaa ja erotiikkaa, Leinonen kertoo.
– Nyt ei fantasiaa ole kuin korkeintaan makuuhuoneen puolella, naurahtaa Waris.
Kirjailijat toteavat, että heille oli selvää, että nordic noir -tyyppiset tarinat, joissa on hirveitä murhia ja väkivaltaa ei ole heidän tyyliänsä.
– Tässä rikokset ovat pienempiä, eikä jännitys ole mitään niin veret seisauttavaa, että tarvitsisi pelätä, Waris ja Leinonen toteavat.
Sekä romanttinen kirjallisuus että kirjat kirjailijoista ovat tällä hetkellä hyvin suosittuja. Waris ja Leinonen nauravat, että Auri Tuhkasen hahmo luiskahti nyt tähän suuntaan.
– Auri päätyy Kettukoskelle kissa- ja talovahdiksi ja ihmettelee kaupunkilaisena pikkupaikkaa. Hän on sitoutumiskammoinen nainen, joka mieluummin nauttii varatuista miehistä, Leinonen kertoo.
– Mutta miehet eivät suinkaan ole kaikki avoimissa suhteissa, niin se aiheuttaa kaikenlaisia tilanteita, Waris jatkaa.
Kettukoskella liikutaan ainakin kahden kirjan verran. Teokset kustantaa Lind & Co.
Kirjailijat toteavat, että heidän puolestaan tarinoita riittää, ja nyt on jo syntynyt niin monta hyvää hahmoa, että enemmänkin Kettukoski-teoksia tulee todennäköisesti.
– On herkullista, kun on iso henkilögalleria. Mitä Aurille vielä tapahtuukaan kirjailijaurallaan ja romanssirintamalla, Leinonen pohtii.
Sarjan toisessa osassa Auri sijaistaa paikallislehden päätoimittajaa.
– Minähän olen yhden kesän työskennellyt Ristiinalaisessa, niin kyllä sieltäkin jäi kaikenlaista materiaalia, mitä fiktiossa käyttää, Waris naurahtaa.
Kirjailijat korostavat, että heidän tarkoituksensa ei ole missään nimessä naureskella niin sanotuille maalaisille. Ennemminkin kirjat Kettukoskelta ovat puolustuspuhe ja lämmintä naurua. Kuvitteellinen Kettukoski on kirkonkylä jossain Mikkelin seudulla, koska sieltä kuljetaan sekä töihin että sairaalaan Mikkeliin.
– Nythän on kirjallisuudessa todella paljon sitä, että kaupunkilaiset kirjoittavat kaupunkilaisista, Leinonen sanoo.
– Me emme kirjoita mitään ”hölmöt maalaiset” -juttua, koska mehän olemme itse näitä maalaisia. Meidän maalaisemme ovat ovelia kettuja, Leinonen ja Waris kertovat.
Silmukoita ja sutinaa syntyi tarinaksi noin 2,5 kuukaudessa. Kustantajaksi löytyi ruotsalainen Lind & Co, joka innostui ideasta heti. Yhteinen kirjoittaminen sujui Leinoselta ja Warikselta tosi jouhevasti.
– Mietimme suuren linjan mutta molemmat kirjoittivat kohtauksia ja niitä heiteltiin edestakaisin. Annoimme heti toisillemme luvan editoida myös toistemme tekstejä, Leinonen kertoo.
– Minä olen se, joka lisää törkeyksiä, Waris huomauttaa.
Liian tarkkaa juonikuviota he eivät lyöneet heti aluksi lukkoon.
– Aluksi itse asiassa ajattelimme, että Silmukoita ja sutinaa päättyy ihan toisin mutta se menikin näin, Waris paljastaa.
Elina Alanne