Leila Karjalainen saa betonin elämään – ristiinalaispihaa piristävät muun muassa Jellu-koira ja rukoileva nunna

Tulevaisuudessa Karjalainen haluaisi yhdistää betonia veistoksissa yhä enemmän muihin materiaaleihin. 

Koira!

Ajan ristiinalaisen Leila Karjalaisen pihaan ja painan automaattisesti jarrua, ettei pihassa oleva koira jää autoni alle. Hetken päästä tajuan, että valkoinen hahmo ei ole liikkuva koira vaan taidokkaasti tehty veistos. Huvittaa, koska olen itse pyytänyt, että Karjalainen kertoisi betonitöistään mutta tuossa hetkessä ehdin jo unohtaa, kuinka aidon näköisiä ne ovatkaan.

– Se on meidän Jellu. Meillä oli lapsena tällainen koira. Tai muistikuvissani se oli tällainen, Karjalainen kertoo koiraveistoksesta.

Jellun lisäksi pihalla istuu muun muassa hupparipoika, katoksen alla seisovat rukoileva nunna ja kreikkalainen ajattelija ja rannassa puutarhassa kulkijaa seuraa tolpan päästä pöllö.

Nunnan Karjalainen teki viime talvena.

– Löysin kirpputorilta lasikenkäpullon ja ajattelin, että täytyyhän sitä olla joku, jonka jalassa kenkä on. Ensin ajattelin tehdä sen ympärille tanssivan nunnan. Mutta koska ajat ovat tällaiset, siitä tulikin rukoileva nunna, Karjalainen kertoo.

Hän on aina ollut käsillä tekijä, jonka materiaaliksi betoni tuli vähän sattumaltakin.

– Betoni ei oikeastaan sovi yhtään luonteelleni, koska olen pilkunviilaaja. Betonin työstäminen on suurpiirteistä. Se valuu ja sitä on hankala käsitellä, Karjalainen kertoo.

Hän on käynyt lyhyen kansalaisopiston kurssin, jossa tehtiin muun muassa tonttuja ja kynttilälyhtyjä. Ideoita alkoi kuitenkin syntyä isommista töistä.

– Hupparipoika oli aiemmin lentävä noita-akka ja muutin hänet sitten betonipojaksi. Kaikkiaanhan betonityöt syntyvät vaiheittain, eli välillä pitää odottaa kuivumista ja työ on kesken, ja sitten taas jatketaan. Kerralla ei tällaista työtä voi työstää loppuun.

Betonin työstäminen on sotkuista puuhaa, joten Karjalainen toteaa, että se kannattaisi tehdä kesällä ulkona.

– Vähintään viisi astetta pitää olla lämmintä, että tavallista betonia voi työstää. Olen tehnyt paljon autotallissamme.

Betonilaatuja hän kertoo olevan runsaasti erilaisia, kuten myös materiaaleja töiden pinnoittamiseen.

– Se on loputon suo ja todella mielenkiintoista. En ole löytänyt muita harrastajia mutta olisi kauhean kiva, jos olisi muita, keneltä kysyä ja vaihtaa vinkkejä.

Karjalainen sanoo, että pitkälti hän on oppinut erehdyksen ja yrityksen kautta.

– Jälkikäteenhän ei enää mahda mitään. Kun itse tekee, niin sitä saa mitä tulee, Karjalainen tuumaa.

Ohuita kohtia, kuten käsiä, betonista on hankala saada kestämään raudoituksesta huolimatta.

– Yritin varmaan neljä tai viisi kertaa tehdä betonista sormia pikkutytölle, mutta niistä tuli liian murtumaherkkiä.

Rukoilevan nunnan kädet on tehty kirkkaasta valuhartsista. Sen käyttö onkin yksi Karjalaisen tulevaisuuden haaveista.

– Olisi kiva tehdä enemmän töitä, joissa osa olisi lasia tai valuhartsia ja osa betonia.

Yksi olennainen seikka betonitöissä on, että suuret työt ovat myös painavia. Siksi niiden paikkoja pitää jo etukäteen pohtia.

– Pitää pohtia nurmikonleikkuu ja kaikki käytännön hommat. Näitä ei kukaan roudaa edestakaisin.

Talvea työt kyllä kestävät, jos sen ottaa jo tehdessä huomioon. Betonitöihin ei saa jäädä kohtia, joihin vesi voi jäätyä.

– Muuten nämä eivät tarvitse kuin välillä vähän huoltoa. Pintoja on pitänyt välillä ehostaa, kun linnut nokkivat töiden pintaa, Karjalainen kertoo.

Karjalaisen ensimmäinen työ oli vuosia sitten vapuksi rantaan valmistunut Valpuri.

– Pitäähän sitä olla patsas, joka lakitetaan, Karjalainen tuumaa.

Valpuria Karjalainen suojaa päälle istahtavilta linnuilta rautalangoilla. Tolpan päältä katsova pöllö muistuttaa täytettyä pöllöä, joka istui Karjalaisen lapsuuden kodissa uunin päällä. Se saa olla sulassa sovussa luonnon kanssa.

– Lokki istuu aina kesäiltoina sen päällä, Karjalainen hymähtää.

Elina Alanne