Viikonloppuna pyöräillään Hangastenmaalle – lähde mukaan pyöräsuunnistukseen!


Ristiinan kylällä kulkevan lyhyemmän reitin voi kulkea koko perheen kanssa. 

 

Hangastenmaalla pyöräillään maalaismaisemassa, jossa voi nähdä myös lehmiä ja auringonkukkapeltoja.

 

Ristiinalaisen ja Ristiinan Rinkan jo perinteinen pyöräsuunnistus kutsuu taas ulkoilemaan. Tuttuun tapaan kiertämässä voi käydä joko pitkän tai lyhyen lenkin, tai miksi ei vaikka molemmatkin. Reiteille voi lähteä pyöräilemään jo perjantaina puolen päivän aikaan. Rastit ovat paikoillaan myös lauantaina 9. syyskuuta ja sunnuntaina 10. syyskuuta. Lyhyen lenkin voi hyvin kiertää myös kävellen, juosten tai vaikka potkulautaillen.

Pidempi, noin 25 kilometrin lenkki vie Hangastenmaalle. Hangastenmaalla kuljetaan maalaismaisemissa hiekkateitä peltoaukeiden ja vanhojen metsien läpi. Reitin varrella kannattaa pysähdellä katsomaan maisemia ja luonnon pieniä yksityiskohtia. Ota eväät mukaan ja nauti ne syksyisessä metsässä esimerkiksi rastin neljä jälkeen!



RISTIINALAISEN JA RISTIINAN RINKAN PYÖRÄSUUNNISTUS

 

Lyhyt lenkki on noin viisi kilometriä ja sen voi kiertää haluamassaan järjestyksessä. Reitti on suunniteltu niin, että se on mahdollisimman turvallinen kulkea myös lasten kanssa. Reittiä voi seurata tähän juttuun upotetun verkkototeutuksen avulla. Kun lähettää Ristiinalaisen verkkototeutuksen kautta kuvan itsestään lyhyeltä lenkiltä, osallistuu Ristiinalaisen arpomien palkintojen arvontaan. Ristiinalainen julkaisee kuvia ensi viikon lehdessä.

Arpakupongin täyttämällä ja kaikki yhden reitin rastit löytämällä osallistuu arvontaan, jonka palkinnot Ristiinan Rinkka arpoo. Kuponki löytyy paperisesta Ristiinalaisesta. Paperikarttoja ja kuponkeja voi hakea myös Rinkan postilaatikosta Rantapuistosta. Laatikko sijaitsee lähellä matonpesupaikkaa.

Lipuke palautetaan Ristiinalaisen postilaatikkoon, Brahentie 16, viimeistään maanantaina 11. syyskuuta.

Kaikilla pyöräilijöillä pitää olla kypärä päässä. Rastit ovat paikoillaan perjantaina kello 12 ja kerätään pois sunnuntaina kello 18. Järjestäjät eivät suosittele reiteillä pyöräilyä pimeällä.