Kekrijuhlia vietetään taas Pien-Toijolassa – bussilla pääsee Mikkelistä tai Ristiinasta
Kekrijuhla kutsuu lauantaina kello 10–15.
Sadonkorjuun kiireet hellittävät tulevana lauantaina, kun Pien-Toijolan talonpoikaismuseossa vietetään syksyistä kekriä. Kulttuurihistoriallisesti ainutlaatuinen, vuosisatoja vanha talonpoikaistalo navettoineen ja aittoineen on kuin tarkoitettu kekriperinteen ylläpitämiseen, todetaan Ristiina-Seuran tiedotteessa. Kekriä juhlittiin, kun karja oli tuotu laitumilta sisälle, juurekset nostettu ja vilja-aitan laarit täynnä jyviä. Myös nyt Pien-Toijolan pihapiirissä tärkeintä ovat uuden sadon antimet ja yhteisöllinen kohtaaminen päivien lyhetessä ja talven lähestyessä.
Tänä vuonna Pien-Toijolan kekrissä on nähtävillä vanhoja traktoreita, joilla on ollut merkittävä osa sadonkorjuussa vielä vuosikymmeniä sitten, ja jotka nyt tuovat monille muistoja mieleen menneiltä ajoilta. Kirjailija Helena Waris kertoo kirjoistaan ja kirjailijan työstään sekä Jukka Matinvesi näyttää kuvia ja kertoo kalliomaalauksista. Kehruunäytöksessä Mikkelin Kalevalaiset esittelevät tärkeää entisaikojen kädentaitoa. Lapsille on omaa ohjelmaa, myös runous ja musiikkiesitykset kuuluvat kekrin viettoon.
Tapahtuman järjestelyistä vastaa Ristiina-Seura yhteistyökumppaneidensa kanssa.
– Tämän vuoden tapahtumassa on kahvin ja leivonnaisten lisäksi tarjolla keittolounas ja uutispuuroa. Paikalle odotetaan myös käsitöiden ja uuden sadon antimien myyjiä, joten käteistä kannattaa varata mukaan, kertoo puheenjohtaja Anne Hujala Ristiina-Seurasta tiedotteessa.
Ilmainen linja-autokuljetus lähtee Mikkelin torin tilausajopysäkiltä kello 10 ja pysähtyy Ristiinassa kello 10.20 Brahentien varressa Ristiinan torin pysäkillä. Paluukyyti lähtee kello 14.40. Kyytiin ei ole ennakkoilmoittautumista, paikkoja on rajoitetusti.
Kotiseutuyhdistys Ristiina-Seura huolehtii monien muiden paikallishistoriaan liittyvien hankkeiden lisäksi Pien-Toijolan talomuseon ylläpidosta. Kekritapahtumasta mahdollisesti saatavaa tuottoa käytetään museon tulevien kunnostustarpeiden rahoittamiseen. Yhteistyökumppaneina kekrin järjestämisessä ovat muun muassa Someen seudun kylät ja Erä-Ässät, XAMK ja VisitMikkeli.
Kekrijuhlat Pien-Toijolassa, Suurlahdentie 1982, la 30.9. klo 10–15.