Saimaalta löytyi tilaa ja hiljaisuutta

Suomalais-sveitsiläisen Roosin perheen arkeen kuuluu monta eri palasta. Maalaisromantiikka on usein kaukana, mutta muutto kauas katuvaloista ei kaduta.

Upeat tammet ovat tulijaa vastassa Päivi ja Florian Roosin pihassa. Noin 20 kilometrin päässä Ristiinan kylältä, keskellä suomalaista metsämaisemaa ei heti ajattele kohtaavansa yhtä hienoja jalopuita.

– Isäni ja setäni ovat nämä tammet istuttaneet joskus lapsina, Päivi kertoo.

Ollaan Saimaan seuduilla, jossa Päivin vanhempien suvut ovat asuneet aikoinaan. Isän kotitila oli ollut vuosia kesäasuntona, kunnes siitä tuli Roosin perheen koti kymmenisen vuotta sitten.

– Me ollaan tavattu Intiassa, oliko se 2010 vai 2011…. Sen jälkeen kuljimme jonkin aikaa Suomen ja Sveitsin välillä hypäten ja asuimme jonkun aikaa Sveitsissäkin, Päivi kertoo.

Sveitsiläinen Florian oli jo ennen Päivin tapaamista käynyt 18-vuotiaana Suomessa ja tykännyt maasta.

– Sveitsi on pieni maa ja tosi tiivis, koska siellä on vain vähän alueita, mihin voi rakentaa. Sveitsissä on tosi harvinaista löytää hiljaisuutta, Florian kertoo.

Erään kerran Suomessa Päivi sanoi, että mennään käymään meidän mökillä.

– Päivi oli aina puhunut mökistä ja kun tultiin tänne, olin ihan, että vau, mikä paikka! Täällä olikin pieni tila, Florian kertoo.

Niin pariskunta päätti muuttaa Suomeen, Ristiinaan, kauaksi katuvaloista ja aamulla aikaisin aurattavista teistä. Taloon ei myöskään heidän muuttaessaan tullut lämmintä vettä vaan remontteja on tehty, ja tehdään parhaillaan, asumismukavuuden lisäämiseksi.

– Olin innokas lähtemään Sveitsistä. Olin ollut kesäpaimenena eläinten kanssa kolmena vuonna ja unelmani oli, että joskus minulla on omia elukoita ja pieni maatila, Florian kertoo.

Pariskunta naurahtaa, että varmasti molempien perheissä mietittiin, että yhden talven jälkeen asuminen maalla on kokeiltu ja he muuttavat pois. Päivin vanhemmat miettivät omien kokemustensa pohjalta, että on siinä paljon työtä.

– Ja totta kai talvi on täällä ihan erilainen. Se on pitkä ja rankka, ja sähköt katkeilee, Päivi sanoo.

Nyt perheeseen kuuluvat myös 7-vuotias Saima ja 3-vuotias Eemil. Elämään kuuluvat myös lampaat, kanat ja kissat. Tilaan kuuluu myös metsää, jota pitää hoitaa.

– Tämä on kallis harrastus! Tuntipalkkaa ei kannata laskea, pariskunta toteaa.

Florian naurahtaa, että vähällä rahalla pärjää, koska maalla ei ole mitään, mitä ostaa.

– Menot ja kauppalistat on suunniteltava. Silloin kun lapset olivat pienempiä, niin auta armias, jos vaipat unohtui kauppaan, Päivi naurahtaa.

Roosien tavoitteena on pikkuhiljaa saada yhä enemmän käyntiin yritystoimintaa maalta käsin.

– Niin kuin moni maalla sanoo, niin toimeentulo tulee monesta purosta. Meillä on yksi vuokramökki, lisäksi suunnittelussa on lammaspaimenlomat ja omia tuotteita, Päivi kertoo.

Lihan suhteen perhe on omavarainen ja lampaan syöminen on lapsillekin normaalia.

– Sveitsiläiset ovat Suomessa aina ihmeissään, kun liha on halpaa. Sitten he ostavat ulko- ja sisäfileitä, ja meidän lapset ei tykkää, Florian kertoo.

Rakenteilla olevaan lisärakennukseen tulee muun muassa elintarviketilat ja Päiville oma harrastustila. Hän on opiskellut kehräämistä mutta kissanpentujen ja lasten kanssa sen harjoittelu ei ole ollut samassa tuvassa mahdollista.

– Kun saisi nämä omat remontit valmiiksi, niin olisin itsekin vapaampi tekemään muita töitä, Florian toteaa.

Päivi on mukana Ristiina-Seuran toiminnassa ja sitä kautta Florian on oppinut Matti Partiolta riukuaidan tekemisen taidon.

– Minulla oli kriisi, että minulla ei ole mitään omaa aikuisten juttua. Tykkään siitä, kun on historiaa ja Pien-Toijola on tässä lähellä, niin menin Ristiina-Seuran kokoukseen – ja päädyin sihteeriksi, Päivi kertoo.

Kotiseutuharrastus on lisännyt yhteyttä alueeseen ja tuonut uusia tuttavuuksia.

Mutta onko arjessa ollut niitä hetkiä, että mieleen on tullut, oliko maalle muuttamisessa järkeä?

Päivi ja Florian katsovat toisiaan ja hymyilevät. He naurahtavat, että maalaisromantiikka on kyllä usein kaukana.

– Tykkään ajatella sukupolvien jatkumoa. Mummo on täällä hoitanut sodan aikaan yksin karjan ja lapset vielä viileämmässä ja vaatimattomammassa torpassa. Jos itsellä vastustaa, niin mietin sitä, Päivi sanoo.

Huonoina päivinä on myös helppo löytää hyviä puolia, ja ajatus kaupungista tuntuu pian mahdottomalta.

– Kyllä minä välillä mietin, että olisipa helppoa, kun pääsisi kävellen kauppaan tai lapsi voisi tulla koulusta kävellen kotiin. Mutta lapset eivät ole kyllä yhtään muualle haikailleet. Lapsille tämä on tosi hyvä paikka kasvaa ja olla. Vaikea olisi lähteä kaupunkiin, jossa on niin ahdasta. Täällä kun avaa oven, niin luonto ja järvi on tuossa, Päivi sanoo.

Florian miettii, että hänellekin olisi vaikeaa muuttaa, kun hiljaisuuteen on nyt tottunut.

Elina Alanne