Oinonen sai paikan EM-kisoihin – penkkipunnerrusprojektin jälkeen hän aikoo ”urheilla niin kuin normaalit ihmiset”


Vain reilun vuoden kunnollista lajiharjoittelua tehnyt ristiinalainen lunasti paikkansa arvokisoihin viime viikonlopun karsintakilpailussa tuloksella 210 kg. 

 

Miikka Oinonen nosti penkkipunnerruksessa viikonloppuna 210 kilogrammaa. Tulos vei miehen kesäkuussa Salossa järjestettäviin EM-kisoihin. Kisakunto haetaan ristiinalaiselta Treenipankki-kuntosalilta.

 

Viime viikonloppuna kisattiin penkkipunnerruksessa paikoista alkavan kesän Euroopan mestaruuskisoihin. Alle 125-kiloisten luokassa sekä avoimessa että 40-44-vuotiaiden sarjoissa paikan arvokisoihin lunasti muiden muassa ristiinalainen Miikka Oinonen. EM-kisoihin päästäkseen tuli sijoittua sarjassa kolmen joukkoon, Oinonen oli 40–44-vuotiaissa toinen ja yleisessä sarjassa kolmas.

– Karsintakisassa oli tavoitteena nimenomaan tämän EM-kisapaikan lunastaminen, ja se onneksi toteutui. Hieman oli hankala tilanne lähteä kisaamaan, kun edellisellä viikolla sairastelin vähän, mutta hyvä että paikka tuli.

– Nyt on pohdinnassa, kummassa sarjassa lähdetään kisaamaan. Molempiin ei riitä rahkeet, kun kisat on samana päivänä, Oinonen sanoo.

Ratkaisevalla kolmannella työnnöllä nousi tulos 210 kilogrammaa, jolla edellä mainitut sijat ansaittiin.

– Toinen työntö (jossa tangossa oli tuo 210 kg) oli se, mihin panostin, mutta se meni teknisesti pieleen. Siinä olisi pitänyt älytä aiemmin luovuttaa, kun huomasin ettei onnistu. Kokemuksen puute näkyi.

– Olinkin sitten ihan puhki sen työnnön jälkeen, mutta jotenkin onnistuin kolmanteen tsemppaamaan. Eihän se kauniisti tullut, mutta tuli kuitenkin! Siinäkin lopussa vielä meinasi tulla sekaannusta, kun en ensin kuullut tuomarin hyväksyntää.

 

Oinosen suorituksen arvoa nostaa se, että urheilun merkeissä paremmin jalkapallosta tunnettu mies on harjoitellut penkkipunnerrusta ammattimaisessa ohjauksessa vasta reilun vuoden päivät.

– Totta kai minulla on urheilutaustaa, mutta voimanostoa ja sitten erityisesti penkkiä olen nyt tehnyt vasta vähän aikaa. Valmentajana toimiva Ilkka Lukkarinen on tässä todella vahvana tekijänä, eihän tästä projektista muuten olisi mitään tullut. Ilkka on ohjannut paitsi lajiosaamiseen, niin myös esimerkiksi ravinnon tankkaamiseen, Oinonen ohjaa kiitosta valmentajan suuntaan.

Lukkarinen oli myös henkilö, joka alun perin houkutteli kisaprojektin pariin. Vanha lajikonkari lienee nähnyt, että tässä kaverissa voisi olla potentiaalia.

– Ilkka minut tähän houkutteli. Ensin olin vähän vastahankaan, mutta sitten lopulta innostuin, kun tehtiin tällainen selkeä projekti, johon panostaa.

 

Niin se tankkaaminen. Tällä hetkellä Oinosen omapaino on noin 115 kilogrammaa, ja jotta kovan harjoittelun tulokset pysyvät kropassa, vaatii se valtavan energiamäärän tankkaamista.

– Ihan pelkkää tavallista ruokaa ei pysty niin paljon syömään, että saisi tarpeellisen määrän kaloreita. Paljon menee proteiinia ja hiilihydraatteja sisältävää juomaa.

– Mutta totta kai paljon myös pitää syödä. Yksi asia mikä on varmaa, niin maitorahkaa en varmasti syö pitkään aikaan, kunhan tämä projekti on saatu maaliin! Oinonen nauraa.

Tankkaamiseen ja painonhallintaan liittyy myös painoluokka, jossa kilpaillaan.

– Periaatteessahan minun kannattaisi kisata painoluokkaa alempana, eli alle 110-kiloisissa. Mutta kun ei ole kokemusta, miten kroppa toimii, jos lähdetään kisapainoa tiputtamaan punnitusta varten, ja sitten vuorokauden aikana yritetään taas tankata energiavarastot täyteen, niin todettiin että viisaampi mennä nyt näin tasaisesti.

– Tässä kamppaillaan koko ajan aikaa vastaan. Katsotaan nyt, mitä tässä viimeisen reilun kuuden viikon aikana ehditään. Viitisen viikkoa treenataan vielä kovaa kolme kertaa viikossa. Viimeinen viikko sitten käytännössä herkistellään, ja sitten yhdellä treenillä nostetaan vireystasoa ennen kisaa, Oinonen kertaa suunnitelmaa.

 

Kuinka EM-kisoissa sitten käykään, on varmaa, että sen jälkeen lakkaa sekä raju punttien kanssa harjoittelu että jatkuva tankkaaminen.

– Kunhan tämä projekti on saatu maaliin, niin aion pudottaa painon normilukemiin sekä ruveta taas harrastamaan urheilua niin kuin normaalit ihmiset. Ja voi taas syödäkin vain sen verran kuin hyvältä tuntuu. Tai olla syömättä!

– Onhan tämä vaatinut paljon paitsi itseltä, niin myös lähipiiriltä. Kiitokset heille pitkäpinnaisuudesta. Ja Treenipankissa on ollut hyvä treenata, ja meidän treenirinki on ollut tärkeä tuki! Oinonen kiittelee.

Niko Takala