Leikkipuiston rannalla enterokokkia – uimista ei suositella


Uusintanäyte rannalta on otettu torstaina 1. elokuuta. 

 

Hanhilauma on asettunut Ristiinan Uikkalaan tänäkin kesänä, kuten useina aiempina vuosina. Arkistokuva.

 

Ristiinan uimalan leikkipaikan viereisestä uimavedestä havaittiin tiistaina 30. heinäkuuta otetussa vesinäytteessä raja-arvot ylittäviä pitoisuuksia suolistoperäisiä enterokokkeja. Uimista leikkipaikan uimarannalla ei suositella juuri nyt, kertoo terveystarkastaja Lasse Lähde.

Uusintanäyte on otettu torstaina 1.8. ja tulokset saadaan tulevan viikonlopun aikana. Jos raja-arvot uusintanäytteissäkin ylittyvät, asetetaan ranta väliaikaiseen uimakieltoon.

– Odotetaan tulokset ja sitten tarvittaessa joko poistamme suosituksen olla nyt uimatta siellä tai tiukennamme käyttökieltoon, Lähde sanoo.

Rannalle on viety tilanteesta kertovat tiedotteet.

Todennäköinen syy enterokokille on hanhet.

– Emme tietenkään voi varmaksi sanoa mutta hanhet on todennäköisin syy, Lähde sanoo.

Rannan siivousta hanhien jätöksistä on nyt tehostettu.

Lähde kertoo, että Mikkelin uimarannoilla enterokokkiarvot ylittyvät aina jossain kerran kesässä.

– Mutta erittäin harvoin on näitä toimenpiderajan ylityksiä. Raja-arvo on 400 ja Ristiinan näyte oli 550, Lähde sanoo.

Uikkalan saaren uimarannalla näyte oli 30. heinäkuuta normaali, eli siellä ei ollut näytteissä kohonneita bakteeripitoisuuksia.

– Nyt kannattaa ennemmin käyttää sitä rantaa, Lähde toteaa.

Elina Alanne