Eloisa sorvaa säästöjään – yt-neuvottelut päättyivät


Myös hoito- ja hoivatehtävissä toimivia on nyt irtisanomisuhan alla.

 

Eloisa toivoo edelleen saavansa tilakuluja pienemmäksi muun muassa vuokrahintojen laskulla. Kuvassa Ristiinan hyvinvointiasema, joka toimii kaupungin kiinteistössä.

 

Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisa hakee edelleen mittavia säästöjä sekä tilakustannuksistaan että palveluista. Se tiedotti perjantaina kuusi viikkoa kestäneiden yhteistoimintaneuvotteluiden päättymisestä.

Yt-neuvottelujen seurauksena 168 Eloisan työntekijää joutuu irtisanomisuhan alle. Kaikkiaan neuvottelujen toimet koskettavat 268 Eloisan työntekijää, joista suurin osa, 213, työskentelee hoiva- ja hoitotehtävissä, eli lähihoitajina ja sairaanhoitajina. Muutoksista 27 toteutuu vuoden 2026 aikana. Sataa tehtävää koskien haetaan muutoksia esimerkiksi eläkepoistuman, tehtävien täyttämättä jättämisten ja tehtävämuutosten kautta.

Eloisan perjantaina järjestämässä infotilaisuudessa virkamiehet totesivat, että käytännössä monelle on hoitoalalla töitä, vaikka irtisanomisuhka onkin voimassa. Alalla on niin suuri työntekijöiden vaihtuvuus, että tekijöitä tarvitaan.

 

Eloisan aluevaltuusto asetti kesäkuussa kaikkiaan 39 miljoonan euron säästötavoitteet vuosille 2025 ja 2026. Samaan aikaan yt-neuvottelujen ohella on valmistumassa hyvinvointialueen talouden sopeutusohjelma. Molemmissa otetaan huomioon jo mahdolliset lakien muutokset muun muassa sairaalaverkkoon, hoitajamitoitukseen ja perusterveydenhuollon hoitotakuuseen.

Mittavien toimenpiteiden seurauksena säästötavoite ovat toteutumassa, mikäli eduskunta tekee hallituksen aikomat lakimuutokset ja aluevaltuusto hyväksyy yt-neuvottelujen tuloksen ja sopeutusohjelman. Yt-neuvottelujen tuottamien säästöjen osuus sopeutuksesta on noin 7,2 miljoonaa euroa.

 

Kaikkiaan Eloisa hakee säästöjä eri toimialoiltaan niin, että terveyspalveluista 16,66 miljoonaa euroa, konsernipalveluista 10,48 miljoonaa, sosiaalipalveluista 5,7 miljoonaa, ikääntyneiden palveluista 5,16 miljoonaa ja pelastus- ja turvallisuuspalveluista 1 miljoona.

Terveyspalveluiden säästöistä erikoissairaanhoidon säästöiksi on arvioitu yhteensä 10,7 miljoonaa euroa kahtena seuraavana vuotena. Tavoitteena on vähentää 39 erikoissairaanhoidon vuodeosastopaikkaa.

Tämän lisäksi terveyspalveluissa aiotaan jatkaa perusterveydenhuollon vuodeosastojen keskittämistä kolmelle kampukselle, Mikkeliin, Pieksämäelle ja Savonlinnaan. Tämä tarkoittaa esimerkiksi Juvan perusterveydenhuollon vuodeosaston sulkemista. Kuvantamisen palveluverkkoa supistetaan, eli lakkautetaan Mäntyharjun, Juvan ja Kangasniemen yksiköt.

Perusterveydenhuollossa haetaan edelleen säästöjä myös palveluverkkoa, palveluvalikoimaa ja tiloja tiivistämällä. Sopeutustoimina ovat ensisijaisesti tilojen vähentäminen, eli tiivistäminen ja vuokrien lasku. Vaihtoehdoissa on esityksenä myös sotekeskusten lakkautuksia.

 

Ikääntyneiden palveluihin kohdistuvat 5,16 miljoonan euron säästöt. Yt-neuvottelujen seurauksena jatkoneuvottelut kohdistuvat 129 tehtävään/henkilöön. Käytössä ovat irtisanomisuhka, eläkepoistuman hyödyntäminen, tehtävämuutokset ja avointen tehtäviä täyttämättä jääminen.

– Asiakasmäärämme kasvavat joka vuosi, joten meille säästöt ovat todella raskaita. Ympärivuorokautisen hoivan mitoituksen lasku 0,6:een vähentää kulujamme mutta samalla myös hyvinvointialueen rahoitusta. Henkilöstöä siirtyy tämän muutoksen myötä varahenkilöstöksi noin 30 henkilötyövuoden verran, mikä vähentää vuokratyövoiman tarvetta ja tuo säästöjä, kertoo toimialajohtaja Niina Kaukonen Eloisan tiedotteessa.

 

Pelastuspalveluihin kohdistuva miljoonan euron säästö on muihin summiin verraten pieni mutta toimialalle merkittävä. Irtisanomisuhan alla on 12 henkilöä/tehtävää ja yksi vähennys tulee eläköitymisen kautta.

– Olemme toimialoista pienin ja väkeä on vähiten. Säästöt leikkaavat meiltä 10 prosenttia henkilöstöstä. Kalustosta saamme kasaan säästöjä vain noin 0,18 miljoonan verran, kertoo tiedotteessa pelastusjohtaja Seppo Lokka.

 

Neuvottelujen tulos ja sopeutusohjelma menevät aluehallituksen 30.9. kokouksen käsittelyyn. Lopulliset päätökset viranhaltijoiden säästöehdotuksista tekee aluevaltuusto kokouksessaan Pieksämäellä 7.10.2024. Pelastustoimen osalta päätöksiä tehdään joulukuussa.