Pienessä salissa liikutaan nyt – sali sai uuden lattian ja kirkkaamman ilmeen
Sekä koulu että harrastajat ovat sitkeästi odottaneet salin valmistumista.
Ristiinan yhtenäiskoulun kesän remonttien viimeinenkin vaihe valmistui, kun pieneen saliin pääsi tällä viikolla liikkumaan. Vielä keskiviikkoaamuna salissa tehtiin viimeistelytöitä. Salin valmistuminen meni muutamalla viikolla pidemmälle kuin jossain vaiheessa arviointiin.
– Mitään kummempaa viivästymistä siinä ei ollut. Odotimme rauhassa, että betoni on varmasti kuivaa ennen kuin lattian pintaa alettiin tehdä. Näissä ei haluta ottaa mitään riskejä, kaupungin kiinteistöjohtaja Jarkko Hyttinen sanoo.
Koulukiinteistössä keväällä 2023 tehdyssä kuntotutkimuksessa pienen salin rakenneavauksessa salin alapohjan eristetilassa huomattiin muun muassa poikkeavaa hajua sekä tummentumia puuosissa, jotka olivat suoraan betonia vasten.
– Voi sanoa, että kaikkiaan se rakenne oli riskirakenne ja siellä oli epäpuhtauksia. Siksi rakenne tehtiin nyt kokonaan erityyppiseksi, Hyttinen kertoi Ristiinalaisessa elokuussa.
Saliin tuli nyt samantyyppinen joustomattolattia kuin koulun isossa salissa on. Lattiaan maalattiin kenttärajat alkuviikosta ja koulu sai torstaina luvan käyttää salia.
Liikunnanopettaja Jussi Haapalainen iloitsee uudesta salista.
– Kaiken kaikkiaan oli tosi hyvä, että se uusittiin. Ilma salissa paranee ja lattiasta ei tule enää tikkuja jalkoihin. Matto on salissa parempi esimerkiksi telinevoimistelussa ja siellähän treenaa iltaisin esimerkiksi kahvakuulaajia, niin myös kahvakuulan alla.
Salin valaistus uusittiin jo aiemmin. Haapalainen toteaa, että pieni sali on nyt kaikin puolin hyvä.
– Se on varmasti nyt toiminnallisesti parempi mutta myös muuten, kun seinät maalattiin uusiksi ja ehostusta tuli värimaailmaan, Haapalainen sanoo.
Sekä koulu että ilta- ja viikonloppuharrastajat ovat odottaneet kärsivällisesti salin valmistumista. Haapalainen sanoo, että koulussa on pärjätty, koska syksy on ollut säiden puolesta niin hyvä.
– Viime viikon kaatosateissa oli hankalampaa mutta laitoimme silloin ison salin puoliksi ja useamman ryhmän sinne. Mutta ei se kovin miellyttävää ole, kun sinne salin puolikkaaseen pistää 25 yläkoulun poikaa. Peltorit tarvitsisi päähän, Haapalainen naurahtaa.
Elina Alanne