Järvilohia istutettiin Yövedelle – istukkaiden saanti on ollut kehnoa
Yöveden osakaskunta on istuttanut tänä vuonna myös taimenta ja kuhaa.
Pari tuhatta järvilohta istutettiin tiistaina Yövedelle. Yöveden osakaskunnan varapuheenjohtaja Mika Kärkkäinen iloitsee, että järvilohia vihdoin saatiin.
– Laitosten vesihometilanteen vuoksi poikassaatavuus on ollut huono jo pitkään. Viime vuonnakin meille järvilohia lupailtiin mutta emme niitä saaneet. Nyt saimme pienen erän tästä satsista, mitä Saimaalle jaetaan, Kärkkäinen kertoo.
Istutettavat järvilohet ovat kaksikesäisiä, eli eläneet laitoksessa kaksi kesää ja istutetaan vesistöihin nyt syksyllä.
– Ne istutetaan nyt, niin vähennetään vesihomeen riskiä laitoksissa, kun eivät ole niissä talvea, Kärkkäinen sanoo.
Järvilohet ovat rasvaeväleikattua. Ne eivät osaa vaeltaa jokialueille lisääntymään, eli ne ovat kalastukseen.
– Pyyntikoko on 60 senttimetriä ja sama kesärauhoitusaika koskee myös näitä kaloja, Kärkkäinen muistuttaa.
Yöveden osakaskunta on istuttanut tänä vuonna myös taimenta ja kuhaa. Kalastuksenvalvontaa on tehty alueella yhä enemmän.
– Kun valvoja käy ja näyttäytyy, niin pikkuhiljaa se rupeaa vaikuttamaan. Mutta lähiaikoinakin on jouduttu nieriän rauhoitusalueilta poistamaan pyydyksiä, Kärkkäinen kertoo.
Vastaan on tullut myös saimaannorpan rauhoitusalueilla verkkoja, jotka eivät ole oikein ankkuroituja.
– Ja osittain ihan ankkuroimattomiakin verkkoja. Norpan kannalta ankkurointi on tärkeää, joten siihen sopisi kaikkien kiinnittää huomiota.
Kaiken kaikkiaan Kärkkäinen kannustaa kalastajia pistämään lippumerkit kuntoon.
– Lippumerkit pitää olla kaikkialla, missä moottoriveneellä voi liikkua. Eli aika vähissä on ne alueet, missä ei pitäisi olla. Se on sekä veneilijöille että kalastajille tärkeä turvallisuustekijä, että merkit on näkyvillä, niin laitetaan ne sinne ja pidetään.
Kärkkäinen pohtii, että osittain verkkokalastamisessa on edelleen tietämättömyyttä mutta myös silkkaa välinpitämättömyyttä. Paljon infoa kalastajille on esimerkiksi osakaskunnan nettisivuilla.
– Sekin pitää muistaa, että salmissa kalaväylä pitää pitää auki. Välillä tulee vastaan salmen poikki vedettyjä verkkoja. Lisäksi Uittamonsalmesta takavarikoimme neljän verkon salapyydyksen. Verkkomerkit eivät ole niin kalliita, että en voi sellaista ymmärtää, Kärkkäinen pohtii.
Osakaskunnan toiminnan hän kiittää pyörivän sujuvasti.
– Ensi kesälle suunnittelemme Ristiinaan toivottua jäähileasemaa, jotta saaliita saadaan säilytettyä paremmin, Kärkkäinen kertoo.
Elina Alanne